“APSIS Lead on tuonut meille uusia prospekteja ja asiakkaita kenestä emme aiemmin tienneet.”

Bürkert on yksi maailman johtavista venttiili- ja mittalaitevalmistajista, joka tarjoaa ratkaisuja nesteiden ja kaasujen mittaukseen, ohjaukseen sekä säätöön. Konserni on toiminut alan teknologisena edelläkävijänä jo 70 vuotta.

Tukevasta markkina-asemasta huolimatta, yrityksellä on jatkuva tavoite kasvaa ja saada asiakas- ja prospektikunta entistä tietoisemmaksi laajasta tuote-, palvelu- ja ratkaisumahdollisuuksista. Niin sähköpostiviestintä, kuin verkkovierailijoiden tunnistaminen ovat oleellisessa osassa, jotta tavoitteisiin päästään.

Verkkosivupäivityksen myötä, Bürkert tutustui APSIS Leadiin noin vuosi sitten. Yritys halusi ottaa työkalun myynnin käyttöön, jonka avulla voidaan nähdä ja tunnistaa verkkosivuvierailijoita. Markkinointikoordinaattori Iina Kalliomäki näkee, että he hyödyntävät toistaiseksi vasta murto-osan Leadin todellisesta potentiaalista. Kuitenkin suunnitelmat Leadin hyödyntämiseksi paremmin on jo tehty ja niitä aletaan pian toteuttamaan. 

Verkkovierailijoiden tunnistaminen on Bürkertin kaltaiselle toimijalle tärkeää. “Teemme yhteistyötä myös todella isojen organisaatioiden kanssa, jos emme tunnista kuka verkkosivuillamme vieraili, on myyjien kynnys lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin melko korkea,” Kalliomäki kuvaa. “Kuitenkin APSIS Pro sähköpostimarkkinoinnin työkalun käyttö yhdessä Leadin kanssa auttaa valtavasti tunnistamisessa. Etenkin parina Pro ja Lead toimivat erinomaisesti,” hän jatkaa. 

“APSIS mahdollistaa kehityksen ja kasvun mm. markkinoinnin automaation keinoin."

Kalliomäki kertoo, että olisi optimaalista jos he voisivat laittaa esimerkiksi oppaita tai whitepapereita asiakkaiden ja prospektien ladattaviksi verkkosivuilleen ja saada lomakkeiden kautta konversioita, jotka palvelisivat verkkoseurantaa. Tämä on kuitenkin vielä suunnitteluasteella, sillä materiaalit ovat isoksi osaksi englanniksi. “APSIS mahdollistaa kehityksen ja kasvun mm. markkinoinnin automaation keinoin. Mielestäni meidän kannattaa kuitenkin edetä pienin askelin,” Kalliomäki sanoo.

Sähköpostimarkkinointia Bürkert on tehnyt jo pitkään, mutta säännöllisempää se on ollut parin vuoden ajan. Avainasiat onnistuneeseen sähköpostimarkkinointiin ovat Kalliomäen mukaan kohdentaminen ja viestin hyödyllisyys vastaanottajalle. Myös hän yrittää nähdä viestit vastaanottajan näkökulmasta kuukausittaisia uutiskirjeitä lähettäessään. Kalliomäki seuraa lähetysten avainluvuista mitkä viestit ovat parhaiten purreet kohdeyleisöön.

Kalliomäki on osallistunut aktiivisesti eri APSIKSEN järjestämiin tilaisuuksiin aina EMEstä ja aamiaisseminaareista webinaareihin ja on kokenut ne erittäin kiinnostaviksi ja hyödyllisiksi. Myös yhteistyö niin oman kontaktihenkilön kuin tuen kanssa saa häneltä kiitosta.

“Olemme etenkin Leadin potentiaalista innoissamme ja haluamme jatkossa ehdottomasti hyödyntää sitä vielä entistä enemmän,” Kalliomäki päättää.

 

 

Miten liidien hallinta voisi auttaa sinun organisaatiotasi?

© APSIS International AB. Kaikki oikeudet pidätetään.