Luetuimmat

Robin Sundving Robin Sundving

Triggerien ihana maailma

– esimerkkejä niiden käytöstä

Pieni varoitus lienee paikallaan, ennen kuin alat lukea tätä artikkelia. Triggerit aiheuttavat riippuvuutta. Kun kerran olet selvittänyt itsellesi triggerien tarjoamat mahdollisuudet, päähäsi pälkähtelee koko ajan uusia tapoja niiden hyödyntämiseksi.

Mikä on trigger?

Trigger on yhteen tai useampaan ehtoon perustuva tapahtuma, joka käynnistää automaattisesti jonkun viestin lähetyksen. Kyse on siis etukäteen määriteltyjen syklien käytöstä ja tietyissä tilanteissa aikaisempien lähetysten segmenttien työstämisestä. Se, miltä triggerien ehdot näyttävät, voi vaihdella. Trigger voi esimerkiksi laueta, kun tilaajalla on syntymäpäivä tai kun joku on juuri ilmoittautunut uutiskirjeen tilaajaksi.

Kun tavoitteet ovat selkeät, vain luovuus on rajana triggerien käytölle

ClubVaikka triggerit perustuvat kiinteään sähköpostiketjuun, asetuksiin ja dataan, niiden käyttömahdollisuudet ovat kuitenkin niin monipuoliset, että asia saa useimpien mielikuvituksen liitämään. Todella mielenkiintoista siitä tulee siinä vaiheessa, kun ryhdyt kokeilemaan erilaisia suodatinten, datan ja ajankohtien yhdistelmiä. Alla on kolme perusesimerkkiä triggeröidyistä sähköpostiketjuista.

Kurssikeskus – varauksen vahvistus ja hyvä isännyys

Kursgård Trigger
Yksi triggerien käyttökohteista voisi olla kurssikeskukseen ilmoittautumisen käynnistämä automatisoitu viestiketju. Kun varausvastaava on täyttänyt lomakkeeseen asiakkaan varaustiedot, ne lisätään postituslistalle. Tämä triggeröi viestiketjun, joka alkaa tilauksen vahvistusviestillä. Vaihe kaksi käynnistyy kolme päivää ennen kurssin alkua: kurssille ilmoittautunut saa sähköpostiviestin, jossa on vinkkejä, ajo-ohjeet ja kenties ravintolan ruokalista ja luettelo kylpylähoidoista. Ketjun viimeinen vaihe on arviointilomake, joka lähtee asiakkaalle seitsemän päivää oleskelun päättymisen jälkeen. Lomakkeen palauttamisesta asiakas palkitaan vielä alennuskupongilla, jonka voi käyttää seuraavan vierailun yhteydessä.

Yökerho – luo mielikuva valikoivuudesta ja laajenna asiakaskuntaa

Trigger Birthday
VIP-kutsuja arvostetaan aina. Yökerho voi käyttää triggereitä esimerkiksi lähettääkseen VIP-kutsun sähköpostilla uutiskirjeen tilaajalle hänen syntymäpäivänään. Tämä on samalla erinomainen tilaisuus laajentaa postituslistaa. Syntymäpäiväsankarille voidaan nimittäin tarjota mahdollisuutta ottaa mukaansa viisi ystävää, jotka saavat uutiskirjeen tilaajiksi ilmoittauduttuaan myös VIP-kutsun. Tarpeen mukaan VIP-lipun voisi myös lähettää tekstiviestinä asiakkaalle sinä päivänä, jolloin se pitää käyttää.

Sähköpostikurssi – satunnaiset tilaajat, luo odotuksia

E-kurs Trigger
Organisaatioiden sisällä on yleensä paljon asiantuntemusta – tietoa, jota voidaan hyödyntää sisäisen viestinnän rikastuttamiseen, mutta myös markkinointitarkoituksiin. Triggerien avulla voit rakentaa pieniä ”sähköpostikursseja”, jotka toimivat kuten ajoitetut tilaukset. Viestintään erikoistunut toimisto voisi esimerkiksi tarjota neliosaista kurssia siitä, miten laaditaan viestintästrategia sosiaalista mediaa varten. Kurssin sisällön tuottamisen lisäksi täytyy määritellä vain lähetysten välin pituus.

Vältä lumipalloilmiö

Kun olet oivaltanut triggerien tarjoamat mahdollisuudet, varo, ettei sinuun iske lumipalloilmiö. Kaikki tuntuu hyvältä ja oikealta. Muista kuitenkin aina miettiä, miksi teet sen, minkä teet. Onko käyttämissäsi triggereissä jotain logiikkaa, täyttävätkö ne jonkun tarkoituksen? Niin kuin kaikessa muussakin, myös tässä on hyvä miettiä, mikä on olennaista.

Muista perusedellytykset

Muista, että voit liittää yhteen postituslistaan useita triggereitä ja luoda siten monimutkaisempia sähköpostiketjuja. Toimivien triggerien edellytys on kuitenkin, että sinulla on tarvittavat tiedot vastaanottajista. Elleivät vastaanottajien syntymäpäivät ole tiedossasi, et voi triggeröidä lähetystä syntymäpäivänä. Etkö tiedä, onko uutiskirjeen tilaaja nainen vai mies? Silloin et selvästikään voi käyttää sukupuolta triggerin parametrina. Mieti siksi ensin, mitä tietoja sinulla vastaanottajistasi on, ja ala vasta sitten suunnitella triggereitä. Kuten yleensäkin, myös tässä onnistunut sähköpostimarkkinointi koostuu monesta osa-alueesta.

Miksi tekisit jotain käsin, kun voit antaa sen tapahtua automaattisesti?