APSIS ja Innometrics yhdistyvät


 Digitaalisen markkinoinnin teknologia- ja palvelutarjoajat APSIS ja Innometrics yhdistyvät ja  julkisevat APSIS Open Marketing Hubin, joka mahdollistaa aidosti integroidun markkinoinnin – asiakkaan omilla ehdoilla.

Markkinointi on muuttunut kohdennetummaksi ja datakeskeisemmäksi. Yhä kasvavan personointitarpeen myötä markkinoilla on tilaa nykyistä joustavimmille ratkaisuille.

Merkittävä etu APSIS Open Marketing Hubissa on se, ettei yrityksen tarvitse keskittää kaikkia digitaalisen markkinoinnin järjestelmiään yhdelle palveluntarjoajalle. APSIS on ainoa teknologiatoimittaja Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, joka tarjoaa laajamittaiset pilvipohjaiset marketing hub -ratkaisut itse suoraan asiakkailleen, paikallisesti. Lisäksi huomionarvoista on, että APSIKSEN järjestelmissä oleva data sijaitsee EU:n alueella.

Vaikka konseptina ”integrated marketing hub” onkin markkinoijiin vetoava, nykyiset massiiviset ratkaisut ovat usein kalliita ja merkittävän aikaa vieviä käyttöönottaa ja ylläpitää. Me aiomme muuttaa tämän. Suurin osa nykyisistä ratkaisuista on suljettuja, me haluamme tehdä asiat toisin. Tavoitteenamme on antaa asiakkaidemme itse valita mitkä järjestelmät ovat heille parhaita ja yhdistää ne sujuvaksi kokonaisuudeksi, heidän markkinointitarpeitaan kuunnellen”, sanoo Mattias Ward, CEO, Innometrics.

APSIS Open Marketing Hubin julkistus on seurausta APSIKSEN ja Innometricsin yhdistymiselle.

Yhdistyminen tuo meille paljon muutakin kuin teknologiaa: se tuo meille mittavaa osaamista datakeskeisestä, avoimesta pilvestä eli tulevaisuuden markkinoinnista. Nähtyämme ne valtavat haasteet, joihin yritykset törmäävät pyrkiessään sopeuttamaan markkinointinsa suljettuihin ratkaisuihin, ymmärsimme, että avoimelle ”marketing hubille” on valtava tilaus. Loppujen lopuksi, onnistumme vain mikäli asiakkaamme onnistuvat”, sanoo Anders Frankel, CEO, APSIS.

APSIKSEN ja Innometricsin yhdistyminen astuu voimaan välittömästi.

APSIS lyhyesti
APSIS on digitaalisen markkinoinnin teknologiayritys, joka uskoo loistavan markkinoinnin mahdollistamiseen asiakkailleen. Eritysosaamisenaan sähköpostimarkkinointi, markkinoinnin automaatio, liidien generointi ja verkkokauppaa tukevat ratkaisut, APSIS tarjoaa markkinointiratkaisujaan yli 5000 asiakkaalleen maailmanlaajuisesti. APSIS toimii Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa, Hong Kongissa, Singaporessa ja Puolassa. Lue lisää osoitteesta www.apsis.com.

Innometrics lyhyesti
Innometricsin tavoite on mullistaa online-markkinointia. Innometrics -ratkaisujen avulla eri siiloissa oleva data voidaan yhdistää ja hyödyntää aidosti personoituun, reaaliaikaiseen markkinointiin digitaalisesti. Yrityksen toimipisteet Tukholmassa ja Lontoossa palvelevat asiakkaitaan ympäri maailman. Lue lisää osoitteesta www.innometrics.com.