Sähköpostikoulu 4 – aiherivi

Kirjoittanut APSIS

2015-01-12

Sähköpostikoulu 4. – aiherivi

Sähköpostimarkkinoinnista kertovassa sarjassamme on nyt päästy asiaan, joka on yhteistä kaikille uutiskirjeille – se voi monesta tuntua vähäpätöiseltä yksityiskohdalta, mutta saattaa itse asiassa ratkaista, avataanko viesti vai ei. Aika paneutua aiheriviin!

Aihe on yhtä kuin viestisi nimi. Se on ensimmäinen ja ainoa asia, jota vastaanottaja viestistäsi lähettäjän nimen lisäksi näkee. Aiherivin täytyy tiivistää viestin tai tarjouksen sisältö – ja saada vastaanottaja avaamaan viesti.

Moni saattaa ajatella, ettei aiherivillä ole merkitystä, tai jättää sen viimeiseksi ja kyhää sitten kaikessa kiireessä jotain kasaan. Mutta aiherivillä on suuri merkitys sähköpostilähetyksesi onnistumisen kannalta, ja siksi siihen kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Tässä muutamia vinkkejä aiherivin koostamiseen! 

>> Laajenna osaamistasi ja lataa ilmainen Pohjoismaiden suosituin sähköpostimarkkinoinnin opas!

Aiherivi on yksi viestin kolmesta peruskivestä

Lähettäjä, aiherivi ja lähetysajankohta. Nämä kolme asiaa ratkaisevat, avataanko viestisi. Vastaanottajan kannalta on tärkeää, että viesti tulee tutulta lähettäjältä ja että se saapuu ajankohtana, jolloin sen ehtii lukea. Mutta viestin lopullisesta kohtalosta päätettäessä juuri aiherivi voi ratkaista, avataanko viesti vai päätyykö se roskakoriin.

Onko aihe houkutteleva? Sisältääkö se hyvän tarjouksen? Herättääkö se uteliaisuuteni? Jos vastaus vähintään yhteen kysymyksistä on ”kyllä”, viestilläsi on hyvät mahdollisuudet tulla luetuksi.

Pituus – alle 50 merkkiä

Hyvä aiherivi on lyhyt. Ja lyhyellä tarkoitamme todella lyhyttä – välilyöntien kanssa alle 50 merkkiä. Opettele sanomaan asiat lyhyesti ja ytimekkäästi – monestakin syystä.

1. Lyhyt aiherivi luetaan yhdellä silmäyksellä. Et ole ainoa, jolta viestisi vastaanottaja saa sähköpostia, joten sinun on muotoiltava sanottavasi niin, että sen lukee ja ymmärtää nopeasti. Laita tärkein ensimmäiseksi. Kolme ensimmäistä sanaa luetaan tarkimmin.

2. Monet sähköpostiohjelmat katkaisevat pitkän aiherivin lopusta, erityisesti matkapuhelimissa. Vaikka aiherivisi olisi kuinka hyvä, siitä ei ole hyötyä, jos sitä ei pysty lukemaan. Kaikki 49 merkin jälkeen tuleva häviää, joten sano tärkein ensin.

3. Roskapostisuodatin ei pidä pitkistä aiheriveistä. Viestin perillemeno vaarantuu, jos aiherivin pituus ylittää 49 merkkiä.

Kerro sisällöstä – kehota toimintaan

Ota tavaksesi lukea otsikoita sanomalehdistä. Mieti, miten otsikon tekijä on työstänyt sanoja ja lauseita. Otsikot ovat usein nokkelia ja luovia, mutta melkein aina niistä saa helposti käsityksen siitä, mitä itse artikkelissa käsitellään. Otsikon tai aiherivin ei välttämättä tarvitse noudattaa kielenkäytön perinteitä tai olla kieliopillisesti täysin oikein – viestin välittäminen on tärkeintä.

Valitse sanasi harkiten – muista roskapostisuodatin

Roskapostisuodattimet soveltavat useita erilaisia tekniikoita roskapostin pääsyn estämiseksi vastaanottajien postilaatikoihin. Yksi tavallisimmista – ja yksinkertaisimmista – tekniikoista on tutkia aiherivejä ja etsiä niistä epäilyttäviä sanoja.

Kiinni jääminen on todennäköisintä lääketieteeseen ja rahoitukseen liittyvillä aloilla, mutta kyllä muutkin ovat vaarassa. Tämä voit tuntua sinusta epäoikeudenmukaiselta – mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että tarkoituksena on pysäyttää maailmanlaajuinen ilmiö, joka muodostaa todellisen uhkan koko tälle markkinointikanavalle. Roskapostisuodattimet eivät koskaan toimi täydellisesti, ja varmin tapa onkin tehdä viestille roskapostitesti ennen sen lähettämistä.

Testaa – tee split test

Miten saat tietää, toimiiko suunnittelemasi aiherivi? Yksi hyvä tapa on kirjoittaa kaksi tai kolme erilaista aiheriviä ja testata niitä toisiinsa nähden. Silloin onnistuminen ei jää vain arvailujen varaan – ja varmistat, että ainakin pääosa vastaanottajista saa parhaan aiherivin.

Kokeile esimerkiksi seuraavaa: Kirjoita kaksi erilaista aiheriviä ja lähetä kumpikin 5 prosentille postituslistasi vastaanottajista. Katso, kumman viestin avaamisprosentti oli suurempi, ja lähetä sitten se viesti lopuille 90 prosentille. Silloin tiedät, että 95 % vastaanottajista sai viestin, jonka aiherivi oli parempi.

Ajan mittaan opit kyllä tietämään, millaiset aiherivit toimivat parhaiten. Muista aina hyödyntää kaikki tilastot, joita saat – sieltä löytyy muutakin kiinnostavaa kuin avaamisprosentti!

Haluatko oppia vielä lisää?

Minun nimeni on Anna ja kirjoitin tämän artikkelin koska toimin Apsiksen koulutusvastaavana. Voimme auttaa sinua ja yritystäsi parantamaan sähköpostimarkkinointianne ja -viestintäänne.

Oletteko hiomassa tai muuttamassa nykyistä strategiaanne? Onko teillä tarvetta käydä kunnolla läpi Apsis uutiskirjetyökalua, jotta löytäisitte sille vielä nykyistäkin tarkoituksenmukaisempaa käyttöä?

>> Ota meihin yhteyttä, niin digiasiantuntijamme kertovat mielellään lisää! 

>> Laajenna osaamistasi ja lataa ilmainen Sähköpostimarkkinoinnin opas